Siirry pääsisältöön
Ajankohtaista > Uusi koulu

Odotetut, nykyaikaiset opetustilat valmistuvat pian Matinkylään

Espoon kristillinen koulu ja päiväkoti on toiminut väliaikaisissa tiloissa koko historiansa ajan, yli 20 vuotta. Tilanne mullistuu vuodenvaihteessa, kun ensimmäiset omaa toimintaamme varten rakennetut tilat saadaan käyttöön vuodenvaihteessa.

Matinkylään valmistuu pian nykyaikaiset, turvalliset ja monikäyttöiset koulutilat noin 500 oppilaalle sekä ajanmukaiset päiväkotitilat. Koulutoiminnan ulkopuolella rakennus palvelee myöhemmin espoolaisten perheiden ja yhteisöjen harrastus- ja kokoontumispaikkana.

Oma rakennushanke vai koulu vuokramallilla?

Tarkoituksenmukaisista tiloista on haaveiltu koulun perustamisesta asti. Alkuvuodesta 2016 aloitimme selvitykset mahdollisuudesta toteuttaa koulutilat Espoon Matinkylään. Joulukuussa 2019, monien vaiheiden jälkeen, valitsimme julkisessa hankintamenettelyssä koulurakennuksen toteuttajaksi Hoivatilat. Viime keväänä 2020 rakennustyöt nytkähtivät liikkeelle Espoon Matinkylässä.

Kannatusyhdistyksen tilahankkeen projektikoordinaattori Timo Kiiski on ollut mukana uusien tilojen toteutuksessa alusta alkaen. Yhdistyksen hallituksessa tehtiin päätös toteuttaa uusi koulukampus vuokramallilla. Vuokrasopimus on solmittu 25 vuodeksi eteenpäin ja sen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Kiiski kertoo, että hankkeen rahoitus- ja toteutusvaihtoehtoja analysoitiin huolella.

– Puntarissa painottelivat tilojen omistaminen ja vuokraaminen. Oman kiinteistön rakennuttajaksi ryhtyminen todettiin vaativaksi ja riskit suuriksi: rakennuttaminen olisi vaatinut lisää osaamista ja resursseja koulumme organisaatioon. Lisäksi vieraalla pääomalla rakentaminen ja valmiin kiinteistön ylläpito olisi vaatinut liikaa huomiota ja hallinnollisia lisävoimia, joiden katsottiin olevan pois yhdistyksemme ydintoiminnoista.”

Valitsimme uuden koulurakennuksen hankintamalliksi vuokramallin. Näin voimme jatkossakin keskittyä ja investoida ydintoimintaamme, laadukkaaseen opetukseen.

Timo Kiiski, tilahankkeen projektikoordinaattori

– Valitsimme hankintatavaksi vuokramallin ja pystymme näin jatkossakin keskittymään ja investoimaan ydintoimintaamme, laadukkaaseen opetukseen. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo, sillä myös vuokramalliin sisältyi huolia. Vuokrakiinteistöihin liittyy monesti väliaikaisuuden tuntu ja sen tahdoimme välttää. Halusimme tiloille pysyvyyttä, laatua sekä kohtuullisen ja hyvin ennakoitavan tilakustannuksen tason.

Timo Kiiski kiteyttää vuokramallin hyödyt: Vuokrasopimus on pitkäkestoinen ja sitä on mahdollisuus jatkaa. Toimintamme fokus pysyy missä pitääkin ja tilakustannusten hallinta on selkeää. Kilpailutuksessa meillä oli tiukat vaatimukset. Hoivatilojen suunnitelma oli erinomainen taloudellisten kriteerien ja kiinteistön turvallisuuden ja toiminnallisuuden näkökulmista.

Espoon kristillisen koulun sisätiloja. (Havainnekuva.)

Turvallisuus ja terveellisyys edellä

Uuden koulukampauksen terveellisyys ja turvallisuus ovat olleet isossa roolissa suunnittelu- ja rakentamisvaiheista lähtien. Sisäilmaturvallisuuteen ja kosteudenhallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Työmaata valvotaan rakennusaikana P1-puhtausluokan rakentamisella ja valmistumisen jälkeen sisätilojen kuivana pysymistä valvotaan edelleen erilaisin mittauksin.

Kesä on ovella ja työmaalla tapahtuu: tehdään väliseiniä, sähkö- ja ilmanvaihtoasennuksia, ulkovuorausta, maansiirtotöitä. Tilat luovutetaan käyttöömme marraskuussa ja joulukuussa pääsemme kalustamaan luokka- ja opetustiloja. Tammikuussa 2022 opiskelu saa käynnistyä uusissa, tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

– Hanke on edennyt hyvin ja aikataulussa. Näin isossa projektissa on paljon sovittavia asioita ja useita osapuolia, joten pientä kehittämisen varaa voi toki olla. Tärkeintä on, että neuvotteluyhteys ja työskentelyilmapiiri ovat olleet hyvät ja kaikilla osapuolilla on ollut pyrkimys parhaaseen ratkaisuun, Kiiski toteaa.

ekk-juhlasali
Espoon kristillisen koulun juhlasali. (Havainnekuva.)

Avarat, ajanmukaiset ja laadukkaat tilat

Laatu ja kestävä kehitys ovat olleet isossa roolissa rakennuksen suunnittelussa. Käytössä on maalämpö ja kokonaistaloudellisuutta tuetaan aurinkopaneeleilla.

–  Avarat ja ajanmukaiset, yli 6 000 neliömetrin tilat erikoisluokkineen ja liikuntatiloineen tukevat oppimista ja monipuolistavat yhdistyksemme toimintaa entisestään. Halusimme mahdollistaa perinteiseen tapaan luokka- ja opetustiloissa opettamisen, mutta myös muunneltavuus on otettu huomioon niin kalusteilla kuin avattavilla seinillä. Iso sali toimii kouluravintolana sekä juhlatilana. Lisäksi tiivis yhteistyö rakennuttajan kanssa on mahdollistanut hyvän suunnitteluratkaisun tilojen viimeistelyssä, Kiiski toteaa.

Tilojen hyötykäyttö koko Espoon parhaaksi

–  Halusimme rakennuttaa monikäyttöisen kiinteistön koko Espoon kaupungin parhaaksi. Ilta- ja viikonloppukäyttö on huomioitu kulkureittien, kulunvalvonnan ja tilojen monikäyttöisyyden suhteen.

Tilat muuttuvat luontevasti päiväajan koulukäytöstä iltojen ja viikonloppujen harrastus- ja kokoontumiskäyttöön. Koulutoiminnan ulkopuolella aktiivista ja ekologista tilojen hyötykäyttöä tukee myös rakennuksen sijainti Matinkylän urheilupuiston naapurissa, erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä.

Tervetuloa uudistuvaan Espoon kristilliseen kouluun!

–  Uusien tilojen myötä yli 300 oppilaan yhtenäiskoulu tarjoaa entistä useammalle mahdollisuuden tulla Espoon kristillisen koulun oppilaaksi. Nyt meillä on tilaa vastaanottaa uusia oppilaita. Vastaamme osaltamme myös ympäristömme tarpeisiin laajentuvan kielirikasteisen ja kaksikielisen opetuksen puitteissa. Tervetuloa uudistuvaan Espoon kristilliseen kouluun Matinkylään!

Luokkahuoneen malli rakennusvaiheessa.

Lähde: Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Hoivatilojen sivulla

Lue myös

Liity postituslistallemme ja saat suoraan sähköpostiisi
ajankohtaiset uutiset.

Lähetämme sinulle ajankohtaisia uutisia toiminnastamme muutaman kerran vuodessa.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.