Siirry pääsisältöön

Tarina

Tavoitteenamme on ollut edistää ja ylläpitää kristillistä arvomaailmaa lasten ja nuorten koulupolulla. Meille on luottamustehtävä tukea vanhempia kasvatustehtävässä.

Tarinamme sai alkunsa, kun kannatusyhdistys perustettiin 1995. Toiminta lähti liikkeelle seuraavana vuonna päiväkoti Eskimon ottaessa ensi askeleensa 1996.

Espoon kristillinen koulu on toiminut väliaikaisissa tiloissa koko historiansa ajan vuodesta 1999, yli 20 vuotta. Koulua on pidetty seurakunnan kerhohuoneessa, kerrostalon kellarissa, Haukilahden ostoskeskuksessa pankkisalissa, entisessä Säästöpankki-opistossa ja nyt Karamalmilla toimistorakennuksessa vuodesta 2012. 

Vuosikymmenten saatossa olemme kasvaneet satojen lasten ja nuorten yhteisöksi. Oppilasmäärämme on jatkuvasti lisääntynyt. Tilojen väliaikaisuudesta johtuen olemme muuttaneet usein, Olarinluomasta Pohjois-Tapiolaan ja Haukilahden ja Matinlahden kautta nykyiseen sijaintiimme Karamalmille. Pitkäaikainen haaveemme toteutuu vuodenvaihteessa, kun saamme käyttöömme omat ajanmukaiset koulutilat Matinkylässä.

Toimintaamme ohjaa yhteiskristillinen arvoperusta

Turvallinen, innostava ja uudistuva yhteisö

Uudistamme toimintaamme vastaamalla ympäristömme muutostarpeisiin. Olemme kehittäneet kielirikasteista opetusta vuosien ajan. Opetuksemme syvenee, kun lupa kaksikieliseen opetukseen toteutuu.

Peruspilareitamme on antaa lapsille ja nuorille laadukasta opetusta, johon panostamme suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Opetustyömme tulokset näkyvät hyvinä oppimistuloksina. Tarjoamme parhaan mahdollisen valmiuden jatko-opintoihin.

Tuemme lasten ja nuorten kasvua niin, että he löytävät ja oppivat ottamaan rohkeasti käyttöön lahjansa ja taitonsa. Haluamme, että jokainen lapsi ja nuori saa kasvaa omaan parhauteensa kaikilla elämän osa-alueilla.

Pitkäaikainen toive toteutuu

Vuodenvaihteessa 2021/2022 pitkäaikainen toiveemme toteutuu: muutamme varta vasten meille rakennettuihin koulutiloihin Matinkylään. Nykyaikaiset ja turvalliset tilat vahvistavat toimintaamme entisestään.

Tarjoamme koululaistemme ja varhaiskasvatuksemme käyttöön monipuoliset tilat oppimiseen sekä vapaa-ajan toimintaan. Meille on tärkeää, että voimme antaa jokaiselle kantavat siivet jättää hyviä jälkiä ympäristöön.

Tule mukaan yhteiselle matkalle!

Tutustu uuteen kouluumme!