Siirry pääsisältöön
Ajankohtaista > Uusi koulu

EKK:n uusi koulurakennus sai nimen

Keskiviikkona 3. marraskuuta 2021 julkistettiin EKK:n uudisrakennuksen nimi. Matinkylässä järjestettyyn tilaisuuteen kokoontui runsain määrin koulun ja päiväkodin työntekijöitä, perheitä, sekä kannatusyhdistyksen hallituksen ja kampuksella toimivien seurakuntien edustajia. Yhdessä toimme pilkahduksen valoa sateiseen marraskuun iltaan. 

Saimme illan aikana kuulla monta tarinaa rakennushankkeen ja nimen taustalla ja yleisöstä käsin osallistua tähän uskomattomaan matkaan, jota olemme kohti uutta koulua käyneet. Ja mikä tärkeintä, olimme paikalla ensimmäisenä kuulemassa rakennuksen uuden nimen: Valotalo. 

Mutta mikä on tarina nimen takana? Kysyimme hallituksen jäseneltä Mikko Vaaralta. 

Miksi toimitila tarvitsee nimen, eikö kristillinen koulu riitä? 

Olemme EKK:ssa alusta alkaen halunneet toteuttaa monikäyttöisen toimitilan, joka kristillisen koulun ja päiväkodin lisäksi palvelee espoolaisia perheitä ja yhteisöjä päivittäin. Tällainen kampus tarvitsee uniikin nimen, jota eri toimijat voivat neutraalisti hyödyntää omassa viestinnässään. Tilaisuuksien markkinoinnissa voidaan kertoa esimerkiksi näin: ”Joulumyyjäiset järjestetään lauantaina 4.12. klo 12—15 Valotalossa, Matinkartanontie 13, Espoo”. 

Mistä hyvä nimi on tehty? 

Toimitilan nimellä on merkitystä, jos se jää ihmisten mieleen ja pelkän nimen kuultuaan kävijä voi paikallistaa mihin on menossa. Siksi ensimmäinen valintakriteeri oli, että nimi on lyhyt ja selkeä, ja sen voi lukea ohiajavasta autosta. Samalla on tärkeää, että nimi jäisi myös mieleen, mitä edistää mielleyhtymiä joko alueen nimistöön tai julkisivun erittäin näyttävän taideteoksen kanssa. Siinä taiteilija Kaarina Kaikkonen on kuvannut taivaalta tulevia valonsäteitä. Valonsäteet – Valotalo, selkeä yhteys, joka jää mieleen. Hyvä nimi on myös sellainen, että se sopii kaikille tilan käyttäjille ja taipuu eri kielille. 

Nimikilpailun satoa 

Järjestimme nimikilpailun syksyllä 2020, jossa pyysimme ehdotuksia. Yksi niistä oli kaavoituksessa käytetty tontin nimi Matinkartanonristi, joka liittyy viereiseen Matinkartanoon ja Hauenkalliontien ja Matinkartanontien risteykseen. Karsinnan jälkeen loppusuoralla olivat lyhemmät nimet Matinportti, Matinvalo, Valotalo ja Valontalo. Lopulta keskusteluissa valo-teema nousi voittavaksi, koska valo on keskeinen kristillinen symboli, mutta samalla kaikkia koskettava käsite. Valotalo tuo valoa Espooseen. 

Valotalo-nimellä on historia 

Usein lasten nimen valinnassa halutaan käyttää suvun vanhoja nimiä ja siten arvostaa menneiden sukupolvien työtä. Samoin on Valotalo -nimen kanssa. Samalle paikalle suunniteltiin 2010 -luvun vaihteessa Valotalo -nimistä kristillistä kulttuurikeskusta, jonka myötä alue kaavoitettiin julkiseen rakentamiseen ja varattiin hankeyhtiölle. Hankkeen pitkittyessä hankeyhtiö luovutti vuonna 2016 alueen kehittämisen EKK:lle, joka etsi uutta tonttia kouluhankkeelle. Ilman tätä historian vaihetta näin keskeinen Matinkylän tontti tuskin olisi päätynyt meidän käyttöömme. Valotalo kunnioittaa kristillisen kulttuurikeskus -hankkeen työtä. 

Julkisivun taideteos ja Valotalo -nimi puhuvat samaa tarinaa 

Taiteilija Kaarina Kaikkonen on luonut kaksiosaisen taideteoksen julkisivun ja sisäpihan puolelle. Taideteos kuvaa valonsäteitä jotka hajoavat kaikkiin spektrin väreihin. Julkisivun puolella valonsäteet tulevat taivaalta maata kohti ja sisäpihalla valo säteilee ulko-ovelta ulospäin. Taidetta voi aina tulkita monella tapaa peilaten kunkin omaan maailmankatsomukseen. Kristittynä voimme ajatella valonsäteet maan päälle säteilevänä Jumalan valona ja viisautena, joka ohjaa ja kasvattaa meitä. Samalla talosta myös säteilee samaa valoa ulospäin Espooseen ja ulko-ovesta lähtee ihmisiä, jotka tekevät hyviä jälkiä elämässään ja kertovat hyvää sanomaa eteenpäin. 

Lyhyesti tiivistettynä: Valotalo on paikka Espoossa, jossa voimme yhdessä toimia lasten ja nuorten parhaaksi sekä elävien yhteisöjen rakentamiseksi. 

Lue myös

Liity postituslistallemme ja saat suoraan sähköpostiisi
ajankohtaiset uutiset.

Lähetämme sinulle ajankohtaisia uutisia toiminnastamme muutaman kerran vuodessa.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.