Espoon kristillisessä koulussa vietettiin huhtikuussa perinteistä lukuviikkoa. Alakoulussa lukuviikko oli samalla monialainen oppimiskokonaisuus eli mok-viikko. Luokissa ja luokkien ulkopuolella luettiin ahkerasti mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa.
Lukuviikon aamut alkoivat kuuntelemalla yhdessä hetki Raamattua, kun koulun henkilökunta luki läpi Filippiläiskirjeen keskusradiossa.
Alakoulun kirjastoluotsit olivat ideoineet lukuvälkille erikoisohjelmaa. Vitriinissä oli kirjastoluotsien lempikirjanäyttely, käytävillä oli tarjolla lukumajoja, oppilaat saivat kirjoittaa lukusuosituksia ja opettajat pitivät tarinatuokioita lukuluokassa. Oppilaat saivat myös tuoda kotoa kierrätykseen sopivia kirjoja ja valita itselleen uutta luettavaa kirjanvaihtotorilta.
Kirjailija Helena Immonen vieraili 1.-4. luokissa kertomassa kirjailijan työstä ja esittelemässä suosittuja fantasiasarjojaan. Helenan kirjoja toivottiin tilattavaksi myös koulukirjastoon.
Osa oppilaista pääsi asiakkaiksi Ravintola Lukutoukkaan, jossa he saivat maistella alku-, pää- ja jälkiruokina uusia kirjoja.
Kirjasto yläkoululaisille
Yläkoulun äidinkielen opettajat Hanna ja Laura iloitsevat tänä vuonna yläkoululaisille avatusta omasta kirjastotilasta 3. kerroksessa. Vapaaehtoisista oppilaista muodostettu kirjastotiimi on kevään aikana ollut avuksi esimerkiksi kirjojen lajittelussa ja hyllyttämisessä sekä järjestänyt aprillipäivän vitsikilpailun kirjastossa. Lukuviikolla tilassa järjestettiin lukuvälitunteja ja oppilaat saivat toivoa omia suosikkikirjojaan koulun kirjastoon.
– Vaikka lukuviikko onkin ohi, tiistaisin ja keskiviikkoisin ruokavälkällä kuka tahansa saa tulla lainaamaan kirjastosta kirjoja itselleen, vinkkaavat Hanna ja Laura.
Kasvavaa kokoelmaa päästään hyödyntämään myös äidinkielen tunneilla. Lukuviikon aikana oppilailla olikin mahdollisuus toivoa omia suosikkikirjojaan koulun kirjastoon. Ensi syksynä hyllyssä on siis vielä enemmän mielenkiintoista luettavaa.