Ilmoittautuminen EKK:n kesäleirille on käynnissä
EKK järjestää jälleen kesäleirin 7-12 -vuotiaille (alakouluikäisille) lapsille Valotalolla, Matinkylässä. Leiri järjestetään kesäloman ensimmäisellä ja toisella viikolla 2.-6.6. ja 9.-13.6. Leirille voi osallistua joko yhdeksi tai kahdeksi viikoksi. Leiri on päiväleiri eli lapset ovat leirillä päivisin klo 9.00-16.30. Leiri on tarkoitettu sekä koulumme oppilaille että myös muille siitä kiinnostuneille.
Leirin sisältö: Leiripäivät sisältävät monipuolista toimintaa sisällä ja ulkona: muun muassa liikuntaa ja urheilua, pelejä ja leikkejä, piirtämistä, maalaamista ja askartelua. Suunnittelemme molemmille viikoille leiriretken.
Jokainen päivä alkaa lyhyellä aamuhartaudella ja Raamatun opetuksella. Päiväohjelmaan kuuluu ruokailu ja välipala sekä ohjattua ja valvottua vapaa-aikaa. Leirin tavoitteena on tarjota hauska kesäloman aloitusviikko mukavan tekemisen parissa ja kivojen kavereiden seurassa.
Aamu- ja iltapäivähoito: Vanhemmilla on mahdollisuus tuoda lapset leiripaikalle aamuhoitoon klo 8.00-9.00 ja iltapäivällä lapset voivat olla iltapäivähoidossa 16.00-16.30.
Ruokailu: Leiripäiviin kuuluu lounas ja välipala.
Vakuutus: Leiriläisillä on voimassa vakuutus.
Leirin hinta
1 viikko:
– 150€, kun ilmoitat lapsesi leirille ennen 30.4.
– 165€, ilmoittautumiset 30.4. jälkeen
2 viikkoa:
– 270€ (ennen 30.4.)
– 300€ (30.4. jälkeen)
Sisaralennus edellä mainituista hinnoista:
– toinen lapsi samasta perheestä -15€ / yksi viikko, – 30€ / kaksi viikkoa
– kolmas lapsi samasta perheestä -30€ / yksi viikko, – 50€ / kaksi viikkoa
Jos perheen taloustilanne on esteenä lapsen/lasten osallistumiselle leirille, on perheillä mahdollisuus hakea huojennusta leirimaksuun. Hakemukset tulee lähettää osoitteeseen talous@ekk.fi. (Mikäli lapsi joutuu terveyssyistä olemaan poissa leiriltä useamman päivän, huomioimme tämän leirimaksussa tapauskohtaisesti.)
Ilmoittautuminen leirille on alkanut
Huomaattehan halvemman leirimaksun, kun ilmoittaudutte ennen 30.4. Aikainen ilmoittautuminen auttaa meitä myös leiriviikon/viikkojen suunnittelussa.
Tästä pääset ilmoittautumaan leirille.
Luethan ilmoittautumiskaavakeen tiedot ja leirimaksun peruutusehdot huolellisesti.
Leirin ohjaajina toimivat Sarianna Laukkanen (ip-vastuuohjaaja), Mirka Saaristola ja Robert Saarinen sekä apuohjaajina EKK:n kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia.